Voi hyvin tänä vuonna // Joogaa 1kk ilmaiseksi (Yogaia)


H y v ä ä  u u t t a  v u o t t a ! 

Nyt katsotaan eteenpäin ja korkeuksiin, juurrutetaan varsi ja maadoitutaan. Näissä tunnelmissa on vuoden ensimmäistä päivää vietetty, miten siellä?

Helsinkikin sai hetkeksi lumipeitteen katoilleen ja lapsi vahvistusta ajaltelmilleen siitä, että uusi vuosi tarkoittaa talvea. Sopisi minulle. Täällä tulevaa vastaanotettiin ystävien kanssa ja raketteja kurkimme ikkunasta ja telkkarista. Aina on yhtä hämmentävää, että ne samat raketit näkee molemmista. 

En tehnyt lupauksia, mutta mielessäni on asioita, joita toivoisin voivani edistää ja ylläpitää tulevana vuonna. En tiedä, onko se tämä karttuva ikä vai elämä ihan muuten, mutta välillä sitä pohtii asioiden laitoja, miettien kenen elämää sitä oikein elää ja millä ehdoilla. Eh. Ei siis mitään nyt kyllä aloitan salitreenit enkä syö herkkuja, vaan jotain muuta, aika ajoin raskastakin pohdintaa

  


Kiitos kuvista: tytär 9v

 
Jo viime vuoden puolella, olin monin tavoin ihan kuitti ja tuolloin päätin alkaa konkreetttisesti toimia hyvinvointini eteen. Isoja liikkeitä se ei vaatinut, ainoastaan joogamaton levittämisen olkkarin lattialle ja Yogaian ohjatun tunnin. Oppitunti numero yksi. H e n g i t ä. Se vie pois sieltä, mihin eniten sattuu

Aloitin marraskuun pimeissä aamuissa tekemällä joogaharjoituksen ja kuinka ollakaan, olohan oli heti paljon parempi. Olen keskinkertainen joogaaja, toinen puoli on joustavampi ja toinen välillä tosi jäykkä. Ajoittaiset pyllähdykset ja tärinät kuuluvat asiaan. Jokainen harjoitus on erilainen. Päätin, että olen lempeä itseäni kohtaan tässä lajissa ja jos en ehdi tekemään harjoitusta joka aamu, ei haittaa. Olen kuitenkin voinut niin paljon paremmin, että en haluaisi tästä tinkiä. Teen joskus vartin, joskus jopa 45 minuutin harjoituksen ja ne tietää, ketkä tietää, mikä ero on siihen, kun on noussut jäykkänä sängystä ja mikä olo on harjoituksen jälkeen. Energiatasot ovat myös aivan eri tasolla. Joskus tuntuu, että voisi jättää aamukahvinkin juomatta. Arkisin menen lyhyemmillä venytyksillä, mutta jos ei ole kiire mihinkään, teen pidemmän treenin.

Tuntityyppejä on myös raskausajalle, mindfullness, kehonhuoltoa, lihaskuntoa ja luentoja.


Tavoitteenani on joogata myös illalla ennen nukkumaan menoa, mutta sama tässäkin eli joogaan, jos ehdin. Ei stressiä tästäkään. Yin jooga on suosikkini iltaisin. Pitkät, sidekudosta vahvistavat venytykset tuntuvat taivaallisilta ja pysyn vaivoin hereillä loppurentoutuksessa, josta siirryn suoraan sänkyyn unille. Aamuisin tykkään tehdä energisoivia harjoituksia ja voin valita lihaskuntotreenin, jolla saa hien pintaan tai tehdä välillä myös tasapainoharjoituksia. 

Jooga on ehdottomasti yksi askel hyvinvointini vahvistamineen ja sen ylläpitämiseen. Suosittelen kokeilemaan, jos vielä et ole sitä tehnyt. Sain Yogaialta mahtavan lukijaedun: saat joogata kuukauden ilmaiseksi, kun liityt jäseneksi. Voit valita itse jäsenyytesi pituuden. Katso tarkemmat ehdot tekstin lopusta.  

Vuosia stressasin siitä, että en ehdi töiden jälkeen joogasalille ja jätin joogaamatta kokonaan. Nyt päivä nostaa mukaansa, kun laitan Aamun flow -tunnin päälle ja venyttelen kiristykset pois. Olen tehnyt enimmäkseen tallenteita, koska silloin en ole sidottu aikatauluihin. Olen osallistunut myös livetunnille, koska joskus tykkään siitäkin, että tunti alkaa tiettyyn aikaan ja ohjaaja tarpeen mukaan ohjeistaa tekemään asanan oikein. On hienoa nähdä, miten sitä kehittyy niin mielenhallinan kuin tasapainoa vaativan asanan suhteen, vaikka se ei olekaan päätarkoitus, vaan se, miltä tuntuu. Tässä on myös teille mahdollisuus kääntää katse omaan itseen ja voida hyvin. 

Lukijaetu: Kuukauden ilmainen Yogaia + Manduka -jäsenyys
Kun liityt jäseneksi nyt, saat koodilla ANTAKEEARMOO2018  ensimmäisen kuukauden ilmaiseksi. Jäsenyys jatkuu automaattisesti hintaan 19,99 eur/kk. Voit peruuttaa tilauksesi milloin haluat tai vaihtaa sen pidempikestoiseen, edullisempaan jäsenyysmalliin. Etu on voimassa kaikille uusille jäsenille tammikuun loppuun asti.

Pääset lunastamaan tarjouksen suoraan tästä linkistä: https://fi.yogaia.com/code/ANTAKEEARMOO2018 

Namaste!

Yhteistyössä Yogaia

Suosikit