Joulun ihania lahjavinkkejä sulle... ja mulle!


Inspiroiduin keräämään kollaaseeja joulun ihanista lahjavinkeistä vaikkapa kotiin tai jollekin tärkeälle läheiselle, dumdiduudaadii...  Monet näistä ovat omia haaveilujani jo pidemmältä ajalta. Useimmat tai oikeammin ihan kaikki niistä ovat ns. järkeviä käyttöesineitä, ei mitään tingeltangelia. 

Eva Solon kasarille olisi tilausta käytön että kauneuden puolesta. Nykyinen kasari on kopsahtanyt aikojen saatossa lattiaan ja reunassa on lisämuotoilua. Nordic Kitchen -sarja on kuitenkin siinä hintaluokassa, että ilman isoja aleprosentteja jää varmastikin sinne vielä haaveilukategoriaan.

Marimekon Flower-maljakkoa olen eri sävyissä silitellyt, mutta jättänyt kuitenkin hankkimatta, koska tämä on ns. kaunis katsella. Järkevää toki sekin, jos se tuo hyvää mieltä.

Muji on rantautunut pop-upina Torikortteliin Senaatintorin kupeeseen ja sieltä jo Habitaressa katselin tätä aroma diffuseria eli ns. tuoksuilmankosteuttajaa. Meillä on desibelit makkarissa levelillä kuorsaus, joten tämä olisi todellinen järkihankinta. Ilmankosteus on talvisin myös heikoissa kantimissa. Bonarina tämä aromaterapeutti nauttisi eteerisistä öljyistä hyvää mieltä. Pakko ehkä käydä kurkkaamassa. 

Karita Sainion Hyvin eletty on varmasti yksi syksyn luetuimmista. Tässäkin joulupukin toivomuksia laatiessa kirja ohjaisi valitsemaan vastuullisesti. Mielenkiinnolla odotan, josko pääsen tähän tutustumaan.


Tsemppikalenteri voisi olla yksi kalenterivaihtoehto, vaan niin ihana on myös The Year of the unicorn. Tänä vuonna minulla on ollut saman tekijän mermaid-kalenteri ja se on kyllä ihana. Joka vuosi kuitenkin pohdin, että olisi kiva, jos kalenterissa olisi nimipäivät, mutta itse pidän merenneitokalenteria kiitollisuuskalenterina, jota pitäisi muuten kröh, muistaa täyttää. 

Hyvä vuosi -kalenteria olen puolestaan selaillut Cilla'sissa. Siellä on kauniita ajatuksia tsemppaamassa vuoden varrella.  

Papershopin Wintage Blossoms vihkoja aina ihastelen, mutta en tiedä, mitä niihin oikeasti kirjoittaisin - tai raaskisin kirjoittaa, joten en ole vielä hankkinut. Lahjaksi voisin antaa.

Sitten vielä... Ihanin Kjaer Weis huulipuna on sarjassamme luksuspuna, mutta kun punan hylsyineen on kerran ostanut, niin jatkossa pääsee edullisemmin, kun tarvitsee ostaa vain refill-punan. 
  
Essen vartalovoide on yksi suosikeistani. Olen tätä käyttänyt vartalovoiteenani viime kesästä ja suosittelen tätä lämpimästi. Rich body moisturer kosteuttaa kuivan, auringon tai sukkahousujen kuivattaman ihon silkkiseksi. This one's a keeper.

Evolvesta minulla on kokemusta vain shampoosta, mutta sarjalla on myös sokerikuorinta, jota mieluusti kokeilisin. Minua miellyttää tässä myös sarjan minimalistinen design.  

Lifefactoryn lasinen juomapullo on itselläni jokapäiväisessä käytössä. Aloitan aamuni juomalla 450 ml vettä, johon olen laittanut luomusitruunatiivistettä muutaman tipan. Tämäkin loistoidis ystävälle, josta välität, etkä halua hänen juovan muovipullosta irtoavia myrkky-yhdisteitä. 

Löytyikö samoja toiveita sinun listastasi? Ihanaa uutta viikkoa! 



Sisältää mainoslinkkejä.
 
Kollaasien kuvat: MUJI, Werner&Jarl, Marimekko, FDS, Adlibris, Papershop, Cilla's, Natural Goods Company, Ombrellino, Jolie. 

Suosikit