Helmi ja Sievä // Lempeä tehoputsari ja syväpuhdistava kuorinta // Mia Höytö + alekoodi


Hei sitä lunta on nyt, aivan ihanaa! Tämänkin postauksen kuvitus on saanut inspiraationsa valkoisesta talvesta, joka pysyköön runsaslumisena ensi kevääseen saakka. Tämä nyt sovittu.
 
Peruutetaan vielä sinne syksyn kovimpaan messuhulinaan iloveme-messuille, jonka kävijät eivät voineet välttyä näkemästä Mia Höytö Cosmeticsin osastoa, joka oli varmasti messujen kaunein. Kurkatkaa vaikka instasta

Olen saanut ilokseni kokeilla kaikkia sarjaan syntyneitä tuoteihanuuksia eikä tälläkään kertaa tehdä tähän poikkeusta. Mia Höytö Cosmetics perheen uusimmat tulokkaat poimin matkaani messuilta. 
  
Sievä on voidemainen puhdistusmaito. Olen tästä tuottesta kiitollinen, sillä tällä saa myös silmämeikin puhdistettua.

Arvostan myös sitä, että Sievä ei jätä kiristävää tunnetta iholle puhdistuksen jälkeen. Johtuneeko siitä, että se sisältää ihoa korjaavaa ruusunmarjaöljyä, kirkastavaa puolukansiemenöljyä, C-vitamiiniboostin sisältävää tyrninsiemenöljyä sekä rauhoittavaa mustaherukansiemenöljyä. Miten ihanat ainesosat!

Sitten sellainen tuote, joka on koostumukseltaan ja tehoiltaan ihan supermielenkiintoinen. Helmi kuorintanaamio on nimensä mukaisesti ihan helmi. Tässä on kaksi tuotetta yhdessä: kuorinta ja naamio. Kätevää.

Vuoden 2016 paras kuorintanaamio!

Voin todistettavasti todeta, että tämä tuote toimii sekä elvyttävästi että heleyttävästi, sillä testasin sitä niin extremeoloissa, kuten parin viikon takaisen partypartyillan jälkeen. Tämän extremempää en oikein pysty keksimään, huh! Kun sängynpohjalta sain kammettua ylös, levitin kasvoilleni reilun kerroksen Helmeä ja saatoin ehkä torkahtaa 10 min. vaikutusajaksi, jonka jälkeen hieroin syväpuhdistavan, kuitenkin niin hellävaraisen kuorinnan kasvoille. 

Ta-daa, niin elämä voitti ja minustakin kuoriutui taas se kerrassaan fäntästik, fäbylös looking ihminen, joka samalla hihitteli muistellessaan hauskaa iltaa ja huuhteli tätä todellista elämänvoimanaamiota kasvoiltaan. 

Saatoin napata lisäksi yhden buranankin, mutta naamio on helmi, kuten jo sanoin, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan ihan osana normaalia ihonhoitorutiinia.   

Tarkastellessani tarkemmin, miksi tykkään tästä tuottesta niin paljon, huomaan sen sisältävän suosikkiainesosia, kuten bentoniittisavea ja salisyylihappoa, jotka yhdessä kirkastaa ja syväpuhdistaa ihoa. Nämä ovat tuttuja monista aiemmin testaamistani tuotteista, mutta sitten on vielä Pseudoalteromonas Ferment Extract, joka kiinteyttää ja parantaa ihon kosteustasapainoa. Tämä on se tämän tuotteen antiage-partikkeli, sillä se vaikuttaa suotuisasti kollageenin ja elastisuuden tuotantoon silottaen ihoa tehokkaasti. Ei ollut ihme, että juhlahumu silottui iholtani niin tehokkaasti. Kollageenin tuotantohan on käytännössä finito 40+ ikäisiltä, joten itsekin nappaan kollageenia purkista sisäisesti ja suosin  ehdottomasti kollageenin tuotantoa tukevia ihonhoitotuotteita.

Tämän sivunhan voi jättää kotona huolettomasti auki vähän niinkuin vinkiksi puolisolle esim. pukinkonttiasioissa. Sitten, kun se puoliso huomaa vielä -20% alekoodin "Riikka20" ja ilmaiset postarit, niin on varmasti ihana paketti odotettavissa pukinkontista. Ostoksille pääsee banneria klikkaamalla.




*) Tuotteista toinen on saatu testiin
**) Sis. mainoslinkkejä

Suosikit