Lomatunnelmia ja Stadin jussipohdintoja



(Raaka)kakkua mahan täydeltä on sama kuin olla kesälomalla.

Filosofi on puhunut. Ugh. Melkein viikko lomailua takana ja tuntuu kuin tätä olisi jatkunut pidempäänkin. Vuorokausirytmi vaihtui lomarytmiin kuin napista ja unta on piisannut öisin ja aamuisin. Se kamala stressi ja ahdistus jäi sinne työpaikan lähtöitkuihin ja tästä olen sekä yllättynyt että samaan aikaan hyvin kiitollinen.

Lomalla emme ole ihmeitä vielä duunailleet, mutta silti kaikkea kivaa ja hyvää. Olen nähnyt tällä viikolla kaksi hyvää ystävää, puhunut pitkän puhelun kolmannen kanssa ja tietysti kotona on saatu olla koko jengi. Huikee saldo. 

Vietämme perinteeksi muodostuneen kaupunkijussin ja skannasin juuri Stadin tapahtumia kuvitellen, että johonkin menisimme.  Löylyssä, Hernesaaressa ja Seurasaaressa olisi tarjolla bileitä. Myös muita virityksiä löytyy täältä. Luultavasti laitan meidän parvekkeen kunkun: sähkögrilli Luciferin tulille ja sen jälkeen, kun olen oikeasti kypsentänyt grillattavat keittiössä valmiiksi, heitän ne Luciferiin tuomaan meille juhannuksen tuoksua ja ottamaan viimeiset silaukset pintoihinsa.  Kaupunki on aivan hiljaa ja sen ihan tuntee. Ihan täydellistä.

P.S. Kokonaisia Anna Jokisen loihtimia raakakakkuja saa muuten tilattua Ruohonjuuresta omiin bileisiin, skidimpään herkutteluun myymälöistä löytyy kakkupaloja. Aika täydellisiä olisivat, vaikka cityjussiin. Omnomnom vai-miten-se-meni.




 

Suosikit