sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Paadipapiidipaadi

Lapset leikkivät olkkarin matolla. Välillä kinaavat, minä yritän olla puuttumatta. Tänään on soppaa ja kiisseliä keitelty, pyykkiä pesty, maaniteltu muitakin auttamaan. Perussunnuntai.

Viikonloppu alkoi kuitenkin toisin kuin yleensä. Kiirehdin töistä kotiin ja pienen (lue: mittavan) tuunailun jälkeen lähdin illaksi juhlimaan hyvää ystävää. Ystävää, jonka olen tuntenut melkein kolmekymmentä vuotta. Ystävää, jota olen viime vuosina tavannut aivan liian harvoin. Tämä pätee kyllä ihan kaikkiin muihinkin, koska ruuhkavuodet. Ne eivät kaipaa enempää selittelyjä. Tämä ystävä piipahtaa kuitenkin usein mielessä. Mietin välillä pyykkejä viikatessa tai keittoa hämmentäessä, mitähän hänelle kuuluu. Mitä kuuluu, kun istutaan kahden ja aletaan puhumaan. Näitä yhteisiä istumisia on liian harvassa, mutta tämän ystävän syntymäpäiväjuhlat sinne aamuneljään saakka sai minut kaipaamaan näitä hetkiä. Niin paljon on jaettu ja paljon jaettavaa on toivottavasti edessä.

Juhlissa sai myös kohdata ihmisiä parinkymmenen vuoden takaa. Oli tuttuja ja tutumpia. Ihmeteltiin, miten tutut kasvot on ja sitten muisteltiin, missä ne kasvot olivat kohdanneet, ihan kuin niitä vuosia siinä välissä ei olisikaan. Jotkut asiat eivät muutu koskaan, muistan ystäväni minulle kuiskanneen jossain kohtaa iltaa. Se ajatus pitää sisällään monenlaista tunnetta. On iloa, kuplivaa naurua, mutta myös jotain muuta. Ei niinkään mitään ikävää, mutta jotain, mitä hetkeksi pysähtyy miettimään. Jotkut asiat eivät muutu ja kuitenkin muuttuvat. Sen vuoksi on myös kiitollinen, kun saa kohdistaa (sen neljänpromillen) katseensa tähän hetkeen ja on siinä, missä kuuluukin olla.        

Eilinen meni juuri niin kuin odottaa voi, jos on kipannut skumppaa koko edeltävän yön ja jos oli niin sanotusti sokka irti. Onneksi tasoittelu onnistui hymy huulilla hauskat muistot illasta mielessä. Paadipapiidipaadi ja lepoa, aika hyvä kombo. Se tekee ihmiselle joskus ihan hyvää. Kiitos rakas ystävä ja paljon onnea! 






1 kommentti:

Jennijee kirjoitti...

Kiitos vielä ihana kun olit mukana juhlimassa! Onhan se hassua, kun näkee jo kaverin otsan asennosta (ei Riikan, toim.huom.), että seuraavat 1-2 h tulee sekavaa läppää, ja jos baari on vielä yli 3 h auki, hän todennäköisesti sammuu pöytään.

Vaikka oikeasti monien elämässä on muuttunut paljonkin asioita, on niin ihmeellistä ja kiitollista huomata, että ystävyys on ja pysyy, vaikka ei muista eikä jaksa soitella joka viikko.

Juhlitaan taas kun tavataan! Ei välttämättä aamuneljään, vaikka sekin näköjään onnistuu! <3