Pyhä viikonloppu

Viikonlopuista on tullut pyhiä. Viikot tuntuvat puurtamiselta, lasten saaminen päiväkotiin aamuisin tuntuu todelliselta terveysriskiltä verenpaineen kohistessa hitokseen korvissa, päivä töissä aamun saavutuksiin nähden lähes lomailulta, vaikka stressiä pukkaa niin, että työasiat ovat mielessä juuri tälläkin hetkellä. Ihan peevelistä, sanon minä. Pohdin tekisinkö vähän töitä, niin saisin yhden mieltä painavan asian ojennukseen vai pidänkö tiukasti kiinni siitä, että kotiin ei töitä tuoda. Päätän tämän asian piakkoin.

Olen sitä mieltä, että viikonloppuna ei ole aikatauluja, mutta on niitä. Jos ei ole kampaajaa, kuten tänään oli (voi autuus, voisin käydä vain hiustenpesussa, niin saisin sen päähieronnan, joka korjaa asian kuin asian), niin sitten on ratikkaan juoksemista (aina on niin kiire just siihen ratikkaan) tai kauppa menee kiinni kuudelta jiiänee. Entinen tarkka nipottaja -minä ei nykyään arvosta kovinkaan korkealle aikatauluja. Ilman aikatauluja, ei olisi kiirettä, eikä olisi ärisevää äitiä, eikä verenpainetta ja jatkuvaa tunnetta siitä, että mie romahan.  Vaan, kun on, niin onneksi on lauantai-iltaisin Antsku ja Ymmi. Minä arvostan - todellaki, todellaki, todellaki, todellaki.

Pyhää viikonloppua!