HYVÄÄÄÄ HUOMENTA!
TipTap!
Joulukuu on päässyt yllättämään tämän jouluun yleensä niiin hurahtaneen henkilön. Tähän aikaan vuodesta ovessa on tavallisesti kranssi ja jouluvalot ovat paistaneet jo kuukauden päivät, vaan ei tänä vuonna. Jotenkin sitä ei nykyään meinaa keretä mukaan mihinkään.
Tänään tosin aloitin joulupukin avustamisen, mutta kiitos siitä kuuluu Bobon ystävämyynnille, joka nyt vain sattui tälle päivälle. Ystävämyynnissä tapahtui ns. hullaantuminen, kun kaikki oli olevinaan niin edullista, niin kassalta päästyäni laskin neljään kertaan miten menikin niiiiin paljon rahaa. Käsittämätöntä, koska kaikki oli niin edullista.
Lauantain onnellisesti päättyneen piilolinssiepisodin jälkeen, päätin illalla vaan olla tekemättä varsinaisesti mitään ja parannella punaista silmää. Ajattelin, että ehdin sunnuntaiaamuna vielä touhuta kaikenlaista puolilta päivin saapuvia vieraita varten. Lapsi heräsi tapansa mukaan hieman kuuden jälkeen ja nousi isänsä kanssa aamupuurolle ja leikkimään hetkeksi. Jatkoimme kaikki vielä unia puoli kahdeksan aikoihin. Normaalisti eli aina eli yleensä joka ikinen aamu lapsi herää viimeistään puoli yhdeksän. Heräsin siis lapsen herätykseen ja samalla tsekkasin puhelimesta kellonajan. 10.45! EI-OO-TOTTA. EI-OOOOO-TOTTA! HERRANJESTAS-MITEN-PALJON-KELLO-ON! APUA-APUA-APUA-APUA! Ramppaan ees taas hokien miten paljon kello on, kun Mies päivittelee, että kai nyt herätyskello on tämmöisenä päivänä herättämässä. AI MITEN NIIN??? Miten minulla olisi herätyskello herättämässä, kun en ole moista kahdeksaan kuukauteen todellakaan tarvinnut?
Normaaliaamuna (hei haloo! Olisko muka lapsi nukkunut noin kauan normaaliaamuna???) olisin haukotellut ja venytellyt ja todennut, että mahtavaa, että nukuttiinkin näin pitkään, mutta nyt sitä sitten paniikissa säntäilin ees taas. Silti kolmessa vartissa ehdin suihkuun, pesin ja kuivasin hiukset, meikkasin, pukeuduin (liian tiukkoihin farkkuihin), syötin lapselle lounaan, tungin kuivat vaatteet narulta kaappiin (okei en viikannut, siitä ei saa siis pisteitä). Mitähän vielä? En tainnut muuta ehtiä. Pretty darn well though. Päätäni alkoi kuitenkin särkeä jossain vaiheessa ja se aikaisemmassa elämässäni johtui yleensä siitä, että olin nauttinut liikaa punaviiniä tai sitten olin nukkunut liikaa. Tässä tapauksessa jälkimmäistä vaihtoehtoa on syyttäminen.
Nyt täytyy lähteä vielä laskemaan, että miten niistä niiiiin edullisista vaatteista tulikin niiiiin iso lasku.
Joulukuu on päässyt yllättämään tämän jouluun yleensä niiin hurahtaneen henkilön. Tähän aikaan vuodesta ovessa on tavallisesti kranssi ja jouluvalot ovat paistaneet jo kuukauden päivät, vaan ei tänä vuonna. Jotenkin sitä ei nykyään meinaa keretä mukaan mihinkään.
Tänään tosin aloitin joulupukin avustamisen, mutta kiitos siitä kuuluu Bobon ystävämyynnille, joka nyt vain sattui tälle päivälle. Ystävämyynnissä tapahtui ns. hullaantuminen, kun kaikki oli olevinaan niin edullista, niin kassalta päästyäni laskin neljään kertaan miten menikin niiiiin paljon rahaa. Käsittämätöntä, koska kaikki oli niin edullista.
Lauantain onnellisesti päättyneen piilolinssiepisodin jälkeen, päätin illalla vaan olla tekemättä varsinaisesti mitään ja parannella punaista silmää. Ajattelin, että ehdin sunnuntaiaamuna vielä touhuta kaikenlaista puolilta päivin saapuvia vieraita varten. Lapsi heräsi tapansa mukaan hieman kuuden jälkeen ja nousi isänsä kanssa aamupuurolle ja leikkimään hetkeksi. Jatkoimme kaikki vielä unia puoli kahdeksan aikoihin. Normaalisti eli aina eli yleensä joka ikinen aamu lapsi herää viimeistään puoli yhdeksän. Heräsin siis lapsen herätykseen ja samalla tsekkasin puhelimesta kellonajan. 10.45! EI-OO-TOTTA. EI-OOOOO-TOTTA! HERRANJESTAS-MITEN-PALJON-KELLO-ON! APUA-APUA-APUA-APUA! Ramppaan ees taas hokien miten paljon kello on, kun Mies päivittelee, että kai nyt herätyskello on tämmöisenä päivänä herättämässä. AI MITEN NIIN??? Miten minulla olisi herätyskello herättämässä, kun en ole moista kahdeksaan kuukauteen todellakaan tarvinnut?
Normaaliaamuna (hei haloo! Olisko muka lapsi nukkunut noin kauan normaaliaamuna???) olisin haukotellut ja venytellyt ja todennut, että mahtavaa, että nukuttiinkin näin pitkään, mutta nyt sitä sitten paniikissa säntäilin ees taas. Silti kolmessa vartissa ehdin suihkuun, pesin ja kuivasin hiukset, meikkasin, pukeuduin (liian tiukkoihin farkkuihin), syötin lapselle lounaan, tungin kuivat vaatteet narulta kaappiin (okei en viikannut, siitä ei saa siis pisteitä). Mitähän vielä? En tainnut muuta ehtiä. Pretty darn well though. Päätäni alkoi kuitenkin särkeä jossain vaiheessa ja se aikaisemmassa elämässäni johtui yleensä siitä, että olin nauttinut liikaa punaviiniä tai sitten olin nukkunut liikaa. Tässä tapauksessa jälkimmäistä vaihtoehtoa on syyttäminen.
Nyt täytyy lähteä vielä laskemaan, että miten niistä niiiiin edullisista vaatteista tulikin niiiiin iso lasku.
